Perheen kanssa työskentely
Kokonaisvaltaista tukea lapselle ja perheelle
Hurtigin lastenkodissa pyrimme toimimaan kasvatuskumppanuuden periaatteella, jolloin lapsen perhe nähdään aktiivisena kumppanina lapsen hoidossa ja kasvatuksessa. Perhetyön tavoitteena on lapsen kokonaisvaltainen hoito ja kasvatus yhteistyössä perheen kanssa. Samalla vahvistetaan vanhemmuutta, perheen vuorovaikutusta sekä lapselle merkityksellisten ihmissuhteiden tukemista. Perhetyössä korostuvat perheen ja nuoren voimavarat sekä myönteinen muutos.
Yhteistyötä arjessa ja tavoitteellista perhetyötä
Kaikki Hurtigin työryhmän jäsenet tekevät tiivistä yhteistyötä perheen kanssa arjen tilanteissa, tukien lapsen hyvinvointia ja perheen vuorovaikutusta. Yksikössämme työskentelee lisäksi oma perheohjaaja, joka työskentelee perheen kanssa tavoitteellisemmin ja yksilöllisesti, hyödyntäen perheen tarpeisiin ja voimavaroihin perustuvia menetelmiä, kuten SILTA- ja VOIKUKKIA-mallia. Näin varmistamme, että jokaisen lapsen ja perheen tilanne huomioidaan kokonaisvaltaisesti ja suunnitelmallisesti.
Tuki sijoituksen aikana
Sijoituksen aikaisen perhetyön tavoitteena on luoda suotuisat edellytykset lapsen kotitumiselle ja vahvistaa arjen rakenteita sekä käytäntöjä, jotka tukevat perheen vuorovaikutusta. Perheohjaajan työ ja koko työryhmän tuki varmistavat, että jokaisen lapsen ja perheen tilanne huomioidaan yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti.
Menetelmällinen osaaminen
Perhetyössä hyödynnetään SILTA-mallin työmenetelmiä, joiden tavoitteena on lapsen elämäntarinan eheyttäminen menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa sekä sillan rakentaminen lapsen, vanhempien ja työntekijän välille. SILTA-mallin teoreettisia kivijalkoja ovat perheterapeuttinen viitekehys, narratiivisuus ja dialogisuus. Keskeistä on kokemusten kohdatuksi tuleminen sekä lapsen ja perheen tarinoiden jakaminen.
Vanhempien kanssa tehtävässä työssä käytetään myös VOIKUKKIA-menetelmää, jonka tarkoitus on vahvistaa sijoitettujen lasten vanhempien hyvinvointia ja
vanhemmuutta.